Eco-trip on aina yksi vuoden kohokohdista. Vaikka tapahtuma on vuosien saatossa muuttunut ja ehkä jopa menettänyt osan alkuperäisestä ideologiastaan, on se aina viehättänyt tiettyä joukkoa ja tarjonnut mahdollisuuksia pyöräillä eripuolilla Suomea, laajentaa kulttuurin tuntemustaan sekä kokea ja oppia nojapyöräilyä.
Viime vuotisen juhla Eco-Tripin jälkeen tapahtuma palasi tänä vuonna Ahvenanmaalta sisämaahan, tarkemmin sanottuna Sääksmäelle, Valkeakoskelle. Tiedossa oli erilainen Eco-Trip ja suoraan sanottuna odotukset olivat ainakin itselläni korkealla. Olivathan järjestäjinä Markku Lahtinen ja Jori Montonen, molemmat arvostettuja herrasmies nojapyöräilijöitä.
_______________________________________________________________________________________________
reissuun Ferrarilla, ilman peräkoukkua…
Reissuun oli mukava lähteä, ottaen huomioon edellisenä päivänä Keski-Suomen PM-kisoissa saavutettu voitto, joka toi nojapyörälle sen ansaitsemaa huomiota kilpapyöräilyn saralla. Ajattelin jopa jättää kisakoneen kotiin ja lähteä matkaan hiukan käytännöllisemmällä M5 City Racerillä, mutta tämän aikeen mitätöi jo legendaksi muodostunut Eco-Trippiläinen, hyvä ystäväni Tapio Ängeslevä. Hänen mukaansa sellainen pyörä tuodaan tietenkin näytille, kun kerran tilaisuudet ovat niin harvassa.
–
Nojapyörämies henkeen ja vereen. Tapio on edustanut Eco-Tripeillä vuodesta 2003. Tämä ”pastoriksikin” kutsuttu mies kertoo ja näyttää tarvittaessa miten se nojapyörä kulkee.
Ensimmäisen päivän Tapio veti välillä tyhjääkin peräkärryä perässään. Mies oli kerran vinoillut minulle, että levyjarrukorvakkeet silloisessa Fujinissani ovat kuin peräkoukku Ferrarissa. Kalavelat tuli maksettua, kun pääsin sitten sanomaan: ”Kuule Tapio, vetäisitkö huviksesi tyhjää peräkärryä ferrarin perässä?” Seuraavana päivänä se ei enää siellä sitten ollutkaan. Klikkaa kuvat suuremmaksi. Ensimmäinen kuva: Markku Lahtinen.
Torstai aamuna heräsin, kun pakettiauto ajoi pihaan. Kokkolan miehet Tapio Lampela ja Ralf Björkskog, joiden kanssa olin edellisenä syksynä ollut ajamassa 24 h -ajoa, saapuivat puoli tuntia etuajassa. Molemmat olivat lähdössä ensi kertaa Eco-Tripille ja olivat tästä syystä hyvällä tuulella. Matka kului jutellessa pyöräilystä, varsinkin minä ja Tapio; yleensä ajatusten vaihto suoritettiin nimittäin ylipitkissä puhelin keskusteluissa, joten nyt auton ohjaamossa puhetulva jatkui katkeamattomana liki kolme tuntia Hämeenlinnaan asti. Oli siinä Ralfilla kestämistä.
Verkatehdas – uusia ja vanhoja naamoja.
Ensimmäistä kertaa mukana ollut Ralf Björkskog (kes.) ajoi sinistä Baronia ja Markku Pöysti (oik.), pitkän linjan nojapyöräilijä, Fujin SL:ää. Klikkaa kuvat suuremmaksi. Ensimmäinen kuva: Jukka Hopeavuori
Lähtö tapahtui Verkatehtaalta, johon suurin osa oli jo saapunut paikalle, kun vihdoin löysimme perille. Uteliaat kerääntyivät katsomaan kun nostimme paljon puhuttuja TiCa Low Racereitä autosta ulos. Pakettiauto toimi samalla pukukoppina, jossa trikoot sai vedettyä ylle. Auto tulisi toimimaan lähipäivinä myös mm. evakointi välineenä ja Eco-Tripin epävirallisena tilataksina, joten oli hyvä että olimme ylipäätään vuokranneet sen. Vähitellen kaikki alkoi olla valmista ja keräännyimme kuuntelemaan tervetuliaispuhetta.
Miehet tämän vuotisen Eco-Tripin takana. Jori Montonen ja Markku Lahtinen. Eivät välttämättä kaikkein perinteisimpiä nojapyöräilijöitä, sillä Markku ajaa Mango-velomobiililla ja Jori pakoputkesta tehdyllä, moottorisoidulla nojapyörällä, joka pysyy kasassa narulla.
Jo alusta asti oli selvää että tämä Eco-Trip tulisi olemaan haastavampi kuin aiemmat, noin yksilön tasolla. Jokaisen olisi pidettävä parempi huoli itsestään; joukko tulisi leviämään eri vauhdin ja eri reittivalintojen ansiosta laajalle ja vauhti tulisi olemaan paljon kovempi kuin ennen. Lisäksi reittien opastus olisi aika olematonta, joten maaliin pääsy vaatisi taktiikkaa, toisin sanottuna aikaisesta irtiotosta ei välttämättä olisi kuin haittaa.
_______________________________________________________________________________________________
vain illuusio kovaa ajamisesta…
Eco-Tripin aloitus on aina taianomaista. Yhtäkkiä sitä näkee toista kymmentä nojapyörää ja kestää hetken hahmottaa mitä pyöriä on mukana. Sen lisäksi näkee taas kaikki vanhat nojapyörä tutut, joita näkee tasan kerran vuodessa. Jollain on uusi kypärä, joku on kasvattanut parran ja joku ehkä jopa vaihtanut pyörää. Sitten sitä lähdetään tien päälle ja koetaan tietynlaista arvokkuutta ja yhteenkuuluvuutta. Samanlainen tunne kuin yhteislenkkillä pystypyörällä, mutta paljon voimakkaampi.
Ajo on aluksi hieman takkuilevaa. Ehkä sitä hieman vierastaa nojapyörällä ryhmässä ajamista, se kun on harvinaista herkkua täällä Suomessa. Uskallan väittää että tunnelma ja tyyli on ainutlaatuista maailmassa; tietynlainen liioiteltu hidas tempoisuus, satunnainen kiihdyttely ja jatkuva pysähteleminen eivät normaalista viehättäisi polkupyöräilijää, mutta Eco-Tripillä se toimii. Ja itse asiaankin päästään välillä, kun tie vapautuu ja vauhti alkaa kiihtymään. Silloin näkee pyörät ja kuskit elementissään, liukumassa rennosti pitkin maantietä. Alamäessä vauhti kiihtyy hetkessä lähemmäs 70 km/h ja silloin on hyvä vaihtaa katseita Leitran tuulilasin läpi Heikin kanssa. Tilanteet vaihtuvat ja joukossa on kiva poukkoilla edes taas. Matkan tekoa ei ole määrätty, suurin osa ei edes tiedä reittiä, sitä vain ajetaan ja nautitaan hetkestä. Pian tämä flow katkeaa ja pysähtytään syömään.
Lounas Iittalassa – näyttäisi maistuvan!
Huomatkaa Keijon (oik.) ET paita -05 ja Kokkolan Tapion ET lippis vm. -08. Klikkaa kuvat suuremmaksi.
Iittalassa pysähdyimme lounaalle tai jos paahtoleivän väliin tehtyä hampurilaista voi lounaaksi kutsua. Pistin silmälle kuinka Mäentien Risto, mies joka oli kerran valaissut nuorta poikaa pyöräily shortsien tarkoituksesta, viritteli riippumattoa kahden koivun väliin keskelle idyllistä käsityö-aluetta. Vielä tähän päivään mennessäkään minulle ei ole selvinnyt oliko:
A. matto siinä odottamassa
B. Ristolla itsellään mukana
C. matto siinä odottamassa, mutta lähti tosin Riston matkaan.
Poika pyöräily shortseissa otti Ristolta mallia. Takana näkyykin Tapio, joka keskeytti unet, mutta tarjosi suklaaseen upotettuja mansikoita korvikkeeksi. Kilkkaa kuvat suuremmaksi. Viimeinen kuva: Jukka Hopeavuori
Joka tapauksessa nämä Riston torkut olivat loistava esimerkki siitä, mitä Eco-Trip ja pyörämatkailu parhaimillaan ovat. Pakoa arjesta ja sen kiireistä. Ja tulee myös ottaa huomioon että Risto ei ollut pistänyt mattoa huoltoautoon muiden tavaroiden joukkoon, vaan oli valinnut sen vapaaehtoisesti matkalle, jossa pyörässä tarvitsi kuljettaa vain välttämättömät tavarat.
Täytyy vielä mainita Iittalassa tapaamastamme nuorukaisesta. Tämä tuli innoissaan tutkimaan ja kyselemään, kun olimme nostamassa rahaa automaatista. Tutkimustyötä hetken tehtyään hän häpeilemättä tuli pyöräni luokse ja totesi: ”Tän mä otan kyllä mielummin!” Hymy levisi väkisinkin kasvoilleni. Toinen vaihtoehto olisi ollut huomattavasti järkevämpi ja käytännöllisempi ratkaisu ensimmäiseksi nojapyöräksi, nimittäin Riston sininen Fujin. Jotenkin itsetuntoni kohosi, kieltämättä! Opastimme poikaa vielä ennenkaikkea polkemaan paljon ja ottamaan vanhempansakin mukaan. Kunnon vanhempien kun tulisi pyöräillä lastensa kanssa, tämähän on päivän selvää!
Nuorukainen oli hyvä esimerkki siitä, kuinka lapset kokevat nojapyörän eri tavalla kuin aikuiset. Lapsilta puuttuvat ennakkoluulot ja eivätkä he nää nojapyörässä mitään väärää tai ihmeellistä. Toisaalta he eivät myöskään keksi ihmetellä miksei nojapyöriä näy sen enempää tai että miksei niitä saa pyöräkaupasta.
_______________________________________________________________________________________________
Tukikohta…
Kehuja kerännyt rantasauna. Valitettavasti saimme nauttia siitä vain yhtenä iltana, tosin jotkut ottivat kaiken hyödyn irti ja kävivät jälkilöylyissä vielä seuraavana aamuna.
Eco-Trip majoittui tänä vuonna joka yö samassa paikassa, hiukan syrjässä kaupungin vilskeeltä, Sääksmäen Pappilanniemessä. Tämä ratkaisu on mielestäni erittäin hyvä, sillä majoittuminen tarvitsee tehdä vain kerran ja aikaa jää enemmän kaikkeen muuhun. Pappilanniemi tarjosi hyvät puitteet tukikohdaksi. Erityismaininnan ansaitsee rantasauna, josta pääsimme tosin nauttimaan vain kerran, muina iltoina oli tyytyminen pienempään sähkösaunaan. Myös aamupalat olivat hyviä ja kunnollinen aamupala tulikin tarpeen tälläisella matkalla.
Iltaohjelmaa – kiihdytys kilpailu 60-luvun invapyörällä.
Tämäkin päättyi lyhyeen, kun Kokkolan Tapsa näytti voimansa ja jarrutti vanteen vinoon. Oli jo lähellä ettei Tapsa joutunut antamaan Jorille vääntyneen vanteen tilalle Dura-acen hiilikuitukiekkoa, joka hänellä sattui olemaan mukana. Kohtuuden miehenä Jori kuitenkin otti vanteen kämmeniinsä ja väänsi sen polveaan vasten suoraksi. Oli kuulemma tehnyt saman takapyörille. Ja leikki jatkui…
__________________________________________________________________________________________
Kineettistä taidetta?
Sakari Holma liittyi myös joukkoon Pappilanniemessä. Pyörät saatiin tuskin pois auton katolta, kun ne olivat jo innokkaimmilla koeajossa. Huomaa Snake 5:n levytetyt pyörät. Jori oli kummissaan, kun tutka ei antanut puisesta pyörästä lukemaa. Niinpä pyörät ovat nyt paitsi taideteoksia, myös tutkassa näkymättömiä. Komsaa komistaa Mika Korhonen, kuva: Markku Lahtinen. Klikkaa kuvat suuremmiksi.
Hyvällä reissulla tuntee päivän päätteeksi ehtineensä käymään vaikka missä ja tehneensä vaikka mitä. Aivan kuin olisi ehtinyt kokemaan useamman päivän tapahtumat vain yhdessä. Tälläinen tunne oli läsnä joka ilta Eco-Tripillä.
Eco-Trip 08 